keskiviikko 15. toukokuuta 2013

#2 just give me a reason, why you left me


Otsikko kertoo asian ytimen. Vuonna 2008 mulle laitettii leikkitunnille vasten tahtoa Pihla, se hullu joka pukittaa kaikki alas ja ei pysy käsissä. Pelkäsin jopa laittaa sille suitset, koska heti oli perse vastassa. Kun olin menny sillä pari kertaa ennenkin, laukkatunneilla heitti mut kentänaitaa ja pukitti alas.
Mutta se leikkitunti meni hyvin, se ei tehny mittää! Tästä alko yhteinen taival.

Vaihdoin mun silloisen hoitoponin (Atsin) Pihlaan. Pihla ei ollut kiltti varustaa, eikä kyllä edelleenkään.
Sen sai tuntea joka kerta, mutta se oli muuten tosi kiltti. Kun sain olla sen kanssa päälle vuoden, niin se "happamuus" hieman lieveni eikä joka kerta tarvinu perustella äidille, miksi kädet oli ruvella.
Taluttelin sitä alkeistunneilla ja auttelin niitä varustaa sen. Olin sen hoitajana kisoissa, kun silloisen omistajan tyttö vielä sillä kisasi.

Vuonna 2010 pidin päälle puolenvuoden tauon, entiedä miksi koska en saavuttanu sinä aikana mitää ja KADUTTAA JA PAHASTI VIELÄKI että tein nii. Harrastin sen ajan koripalloa. Sen puolenvuoden aikana hoitohevos-systeemi oli lopetettu. En voinu hoitaa Pihlaa enää, mutta olin sen kanssa kuitenki paljon.
Vuokrailin sitä ja se oppi jopa tunnistamaa mut ku kävin sen luona nii paljo.Sain sen aina tunneillekki.
Se myös opetti paljon. Ennenkuin alotin sillä vakkarina, nii olin "perustasone" ja re ristikko. Se opetti mut HeC(+) ja re 70-80 cm.

Nyt oon jämähtäny aikalailla tähän tasolle, koska oon käyny ratsastamassa muillaki heppoilla, mutta ne ei tunnu "omille" niinku Pihla. Paitsi muhoksella on yks issikka (Ösku), joka on just niinku Pihla, mutta hoitaessa  huomattavasti kiltimpi :D Ongelma on vaa, että sinne tallille misä tää Ösku on nii kestää ajaa autolla melkee tunti yhteen suuntaan. Sen lisäksi Öskun talli on vaellustalli, joten en voi oikee kehittyä. Kyllähän ne tunteja pitää jonku verra ja hyppää n. 60 cm, mutta ne hepatki on jotai HeC tasoa. Ei kehittyminen oo mulle semmone ykkösasia, mut ei se hirviästi haittaiskaa.

Tähän vielä Pihlasta sen verran, että se lähti 20.3.2013 Nivalaan ravurin seuraksi puskaponiksi. Tosi hyvään kotiin se pääsi, mutta se on yksityistalli, enkä saanu yhteystietoja uudelta omistajalta et voisin käydä kattoo sitä joskus :/ Noh sain viettää sen kanssa n. 5 vuotta, enkä kadu päivääkään ♥














                                                                                 
                                                  ♥


                                   http://www.youtube.com/watch?v=-KOqBWl20go

                                    Tää oli yhessä videossa, minkä kaveri teki musta ja
                                    Pihlasta, mutta se poistu samalla hänen poistettuaa tilinsä.
                                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti